lauantai 10. elokuuta 2013

K-E-S-Ä

Niinpä niin, siinä se sitten taas lipuu ohi ja pian saadaan vetää kuravaatteita niskaan! 
On ollut niin ihana kesä, että olisin mieluusti jatkanut sen viettoa vielä pidempäänkin. Tosin onhan vielä muutama kesäpäivä onneksi tulossa :). 
Kesän ajan en vain yksinkertaisesti ole jaksanut kirjoitella tänne, paljon kyllä muiden blogeja olen seuraillut ja saanut ideoita niistä. 

Tässä kuvayhteenvetoja kesältä:
Emme oikeastaan ole tehneet mitään erikoisempaa, mökillä ja kotona vietetty aikaamme neitikäisen kanssa. Toki mieskin on siellä jossain välissä pyörinyt :D. 
Yhden parhaan ystäväni polttareita vietimme myös, mitkä onnistuivat täydellisesti <3.
Ja neitikäinen on päässyt viettämään parhaan kaverinsa kanssa aikaa, kuten keskimmäisestä kuvasta näkyy :).

Paljon on syksyyn suunnitteilla kaikkea mukavaa mm. pipovaihtoa ja blogiyhteistyötä, joten kannattaa pysytellä kuulolla ;). 
Meillä myös jännätään, kun neitikäinen aloittaa nyt hoitouransa perhepäivähoitajalla. Ainakin oli kovin innoissaan tutustumiskäynnillä ja totesi vain, kun piti lähteä pois että "äiti lähtee yksin kotiin". Niinpä niin :).

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiva saada palautetta, kiitos! :)