keskiviikko 2. toukokuuta 2012

Reissussa rähjääntyy

No, tässä reissussa ei nyt rähjääntymisestä ollut kyse kuitenkaan, mutta toki on aina mukavaa palata kotiin matkan jälkeen :). Ajattelin kertoa vähän Vappumme vietosta Via Balticalla:

Matkamme alkoi perjantaina klo 03.00, kun lähdimme kotoa kohti Helsinkiä.
Lautta lähti klo 7.30 ja parin tunnin kuluttua olimmekin jo Tallinnassa. Sieltä jatkoimme matkaa omalla autolla kohti Latvian Jurmalaa. Pysähdyimme Viron Pärnussa syömässä ja samalla saimme pienen käsityksen siitäkin kaupungista. Perillä Jurmalassa vietimme Hotel Jurmala Spassa yhden yön.
Hotellissa oli ylimmässä kerroksessa Seaside-ravintola, missä sai nauttia ilmaiset drinkit ja käytimme toki tämän hyväksi (itse kylläkin alkoholittomana :D). Tässä kuvaa paikasta, takana siis näkyy meri...
Kävimme syömässä Italialaisessa ravintolassa (kausi oli juuri vasta alkamassa, joten ei ollut paljon vaihtoehtoja), missä neitikäinen pääsi maistamaan ekan kerran pizzaa, mikä neidille kyllä maistui!
Seuraavana aamuna kävimme vielä katsomassa Jurmalan rantaa, mitä on ihan MUUTAMA kilometri. Sitten jatkoimme matkaa kohti Vilnaa Liettuassa, missä meitä odotti K-E-S-Ä!
Onneksi olimme katsoneet etukäteen säätiedotuksia, sillä Vilnassa oli +29 astetta ja auringonpaistetta, joten sandaaleille ja sortseille tuli käyttöä. Yövyimme kaksi yötä Mabre Hotel Residencessä, mikä sijaitsi aivan Vanhassa kaupungissa.
Tässä kuvaa Vilnasta...
 Pilvimekkokin pääsi ensimmäistä kertaa käyttöön...
 ... varpaita oli kiva kastella
 ... ja nurmikolla oli kivaa temmeltää ilman vaippaa!

Vilnasta suuntasimme vielä takaisin Latviaan, tällä kertaa Riikaan.
Kaupunkia on kehuttu kovin siistiksi ja mukavaksi, mutta alkureaktiomme oli kyllä kaikkea muuta. Kaupunki oli ainakin Helsingin kokoinen suurkaupunki ja jotenkin Venäjämäinen, kaikilla kova kiire, eikä mistään meinannut päästä teiden yli, vaan joka puolella meni alikulkutunneleita, mistä piti osata suunnistaa...
Alkushokin jälkeen löysimme kuitenkin Vanhan kaupungin, missä oli vähän eri tunnelmat, musiikki soi ja ihmiset olivat hyväntuulisia. Riikassa on myös paljon puistoja, joissa oli mukava istuskella ja päästää neitikäistäkin "vapaaksi".
 Viimeisen yön vietimme Hanza Hotel Rigassa, mikä ei sijainniltaan ollut paras mahdollinen, eikä huone sisältänyt edes minibaaria.

Latviasta matkasimme vielä Tallinnaan, mistä lauttamme lähti. Ennen paluumatkaa kerkesimme kuitenkin vielä poiketa Viru-keskuksessa.
Lauttamatka sujui mukavasti lapsiparkissa rehatessa. Kyllä oli neitikäinen väsynyt, kun päästiin omalla autolla jatkamaan loppumatka kotiin :D!
Kaikki hotellit Riikan hotellia lukuunottamatta saavat meiltä suositukset. Riikaan mennessä kannattaa valikoida hotelli Vanhasta kaupungista, vaikka olisikin hieman kalliimpi.

Tässä vielä mietteitämme kyseisistä maista:
Virossa asiakaspalvelu on hyvin töksähtelevää, eikä paljon hymyn häivää niiden kasvoilla näe.
Latvia on jotenkin kovin Venäjämäinen, paljon siis venäläisiä ihmisiä ja liikkeitä.
Liettuassa ihmiset on ystävällisiä ja ottavat turistin vastaan ihmisenä, ei niinkään turistina.
Kaikissa maissa syöminen on hyvin edullista suomen hintoihin verrattuna, myös alkoholit ja ruoka kaupassa on edullista. Toki sieltä tekee löytöjäkin, mutta esim. merkkiketjujen hinnat on samat kuin täälläkin.

Mikäli olette kyseisiin maihin matkustamassa, ja jokin asia mietityttää, niin laita ihmeessä kysymystä vaikka sähköpostilla :)!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiva saada palautetta, kiitos! :)